Siilinjärven naisten kolmas paikalliskamppailu Viinijärveä vastaan päättyi tällä kertaa Viinijärven voittoon. Ratkaisu syntyi jälleen kerran vasta kotiutuslyöntikisassa, jossa Viinijärvi oli vahvempi.
 |
Avausjakson kahdessa ensimmäisessä vuoroparissa ViU onnistui tekemään kolme juoksua. Siilinjärvi sai omilla sisävuoroillaan tilannetta aikaiseksi, mutta ajoittaiset aivokuolemat sotkivat peliä pahasti. Viinijärven ulkokenttä sai pidettyä SiiPen kotiutuslyönnit kurissa ja viimeiseen vuoropariin lähdettiin Viun sievoisessa 3-0 johdossa. Vierasjoukkueen sisävuoro alkoi synkästi, sillä kahdesta ensimmäisestä lyöjästä syntyi ykköspalo. Tästä huolimatta ViU sai rakenneltua kakkostilanteen, jota purkamaan asteli Kati Nykänen. Tällä kertaa ei kakkosraja puhjennut samanveroisella lyönnillä kuin Itä - Länsissä, mutta tulos oli kuitenkin sama; kunnari ja kaksi tavallista. Nykänen jäi kolmoselle odottelemaan tuplajuoksua, joka syntyikin lukkari Niina Härkösen toimesta. Vuoron päätyttyä ViUn sievoinen johtoasema oli kasvanut liian suureksi, eikä SiiPe pystynyt kuromaan sitä umpeen kuin ainoastaan yhden juoksun verran. Jakso päättyi vieraiden 7-1 murskavoittoon.
Tauolta SiiPe palasi täysin eri ilmeellä saaden kaksi juoksua heti jakson alkuun. Molemmat juoksut syntyivät vierasjoukkueen avustuksella, kun ensin Kati Nykänen pomputti Maija Vaittisen pussilyönnillä ja Hanni-Mari Ruuskanen ehti kotiin. Samassa tilanteessa Nykänen yritti hakea paloa kakkoselta, mutta heittikin pallon ohi pesästä ja kotiin karkasi Hanna Väisänen. Viinijärven sisäpeli tökki eikä se saanut juuri mitään aikaiseksi. SiiPen juoksuhanat aukesivat viimeistään kolmannen aloittavalla, Hanna Väisäsen lyödessä pallon kakkosrajasta monttuun. Hanni-Mari Ruuskanen kirmasi kakkospesältä suoraan kotiin asti ja Väisänen kiersi itse kunnarin. Kotijoukkueen viidennestä juoksusta vastasi Anne Tolonen kotiuttaessaan Väisäsen. Jaksovoiton sinetöi Maija Vaittisen välilyönti, jolla Titta Liuski ehti kotiin. Jakso päättyi näin ollen lukemiin 6-0 SiiPen hyväksi.
Siirryttiin supervuoropariin, jossa SiiPe sai rakenneltua tilannetta, onnistumatta kuitenkaan saamaan yhtään juoksijaa kotipesään. Viinijärvi ei sen sijaan päässyt edes yrittämään kotiutuksia ja supervuoro päättyi juoksuitta.
Kotiutuslyöntikisassa Siilinjärven ensimmäinen pari Noora Mäntylä ja Essi Kylli onnistuivat ainoina siipeläisiltä. Viinijärvi oli kuitenkin kotiutuksissaan parempi ja voittojuoksun löi vieraiden Noora Jantunen. Viinijärvi siis 2-1 voittoon kolmannessa ja viimeisessä paikalliskamppailussa.
Kotijoukkueen parhaimmistoa olivat ykköspalkittu Hanni-Mari Ruuskanen, joka onnistui vaihtolyönneissään lähes sataprosenttisesti, sekä toisen jakson ratkaissut Hanna Väisänen. Vierailta palkinnot kävivät noutamassa hyvää ulkopeliä esittäneet Laura Jehkonen ja Riika Räsänen.
Siilinjärvi: Salla Kilpeläinen 0/1, Hanni-Mari Ruuskanen 0/2, Hanna Väisänen 1+1/3, Noora Mäntylä 1/0, Anne Tolonen 1/0, Titta Liuski 0/1, Maija Vaittinen 2/0, harhat 1
Viinijärvi: Marika Rummukainen 1/1, Eeva Parviainen 0/1, Laura Jehkonen 0/1, Kati Nykänen 1+3/2, Niina Härkönen 1/1, Noora Jantunen 1/1 |