Tiedotearkisto

<< Takaisin
(12.7.2010)
SiiPen naisilla yhden pisteen viikonloppu
Siilinjärven naiset matkasivat lauantaina Seinäjoelle pelaamaan Petojusseja vastaan. Kohtaaminen oli jo toinen tänä kesänä, edellinen ottelu päättyi Petojussien voittoon 2-1, pelin venyessä supervuoroon asti. Lauantaisessa ottelussa sama kaava toistui. Sunnuntaina naiset kohtasivat ensimmäistä kertaa Rauman Feran.


Siilinjärven naiset matkasivat lauantaina Seinäjoelle pelaamaan Petojusseja vastaan. Kohtaaminen oli jo toinen tänä kesänä, edellinen ottelu päättyi Petojussien voittoon 2-1, pelin venyessä supervuoroon asti. Lauantaisessa ottelussa sama kaava toistui. SiiPe sai matkaansa yhden pisteen, vaikka otettavissa olisi ollut kaikki kolme pistettä.

Ensimmäinen jakso starttasi siilinjärveläisiltä hyvin käyntiin. Ensimmäisessä sisävuoroparissa SiiPen Noora Mäntylä puhkaisi ajolähtötilanteessa kakkosrajan ja tuloksena oli kaksi juoksua. Juoksun tuojiksi merkattiin Salla Kilpeläinen ja Hanna Väisänen. Petojussit saivat ensimmäisellä sisävuorollaan yhden juoksun tehtyä Tanja Vehniäisen onnistuessa mailan varressa. SiiPeläiset eivät onnistuneet tekemään ensimmäisellä jaksolla enempää juoksuja, sisäpelin tökkiessä. Siilinjärveläisten hyvästä ilmeestä huolimatta Petojussit pystyivät tekemään SiiPen ulkokentästä vielä kaksi juoksua ensimmäisellä jaksolla. Ensimmäinen jakso kirjattiin Petojusseille 3-2.

Tauon jälkeen SiiPe jatkoi hyvää ilmettä ulkopelissä ja saikin pidettyä Petojussien vahvat lyöjät kylminä. Siilinjärven toisessa sisävuorossa Maija Vaittinen pamautti taululle lukemat 1-0, juoksun tuojana oli Emma Luostarinen. Petojussit saivat avattua juoksutilinsä vasta viimeisessä sisävuorossaan, tehden yhden juoksun. Tilanne oli 1-1 SiiPen tullessa viimeisen kerran sisälle. Siilinjärveläiset saivat hyvin rakennettua tilanteen ja lyömään astellut lyöjäjokeri Maija Vaittinen löi vastustamattoman varren ja kotiin kiisi Hanna Väisänen. Toinen jakso päättyi siilinjärveläisille 1-2.

Siirryttiin Supervuoropariin, jossa Petojussit näyttivät oman vaarallisuutensa parhaimmillaan. Petojussien Emmi-Kaisa Raitio löi kakkostilanteessa kolmospesän takaa läpi ja tuloksena oli kolme juoksua, Raition juostessa kunnarin. Siilinjärvi ei saanut omalla sisävuorollaan aikaiseksi tilanteita eikä sen vuoksi juoksujakaan. Ottelu päättyi Petojussien voittoon 2-1.

Ottelussa palkittiin vierasjoukkueesta kakkospalkinnolla lukkari Hanna Matinolli ja ykköspalkinnolla kaksi juoksua lyönyt Noora Mäntylä. Kotijoukkueen palkinnot kävivät niiaamassa kärki Elina Mäki ja ottelun ratkaissut Emmi-Kaisa Raitio. Siilinjärven ulkopelissä näkyi vilaukselta oikeaa taistelua, siitä esimerkkinä Essi Kyllin hieno syöksykoppi etukentällä.

Siilinjärvi: Salla Kilpeläinen 0/1, Hanna Väisänen 0/2, Noora Mäntylä 2/0, Maija Vaittinen 2/0, Emma Luostarinen 0/1

Petojussit: Elina Mäki 0/2, Sanna Luoma 0/1, Emmi-Kaisa Raitio 1+2/1, Sanna Alestalo 0/2, Anniina Paavola 0/1, Tanja Vehniäinen 3/0, Salla Pollari 1/0

 

Otteluraportti 11.7.2010 Siilinjärvi- Rauma 0-2 (1-3, 0-5)

Sunnuntaina Mantulle saapui vieraaksi Rauman Fera. SiiPen peli oli läpi ottelun nihkeää ja Rauma vei turhan helposti kolme pistettä matkassaan. Siilinjärvi ei onnistunut säilyttämään lauantaista ulkopelivirettään ja sisäpelissä vieraiden lukkari Jenna Kammi-Rahnaston korkeat tolpat vievät tehoja kotiutuksista.

Ottelun ensimmäisen juoksun kotijoukkueen kentästä takoi Oona Suhonen, joka onnistui puhkaisemaan kakkossauman. Toisen juoksunsa Fera sai lahjoilla, kun pallo lensi harhaheiton seurauksena Mantun monttuun. Kotijoukkueen ensimmäisestä juoksusta vastasi Maija Vaittinen, jonka lyönnillä kotiin kirmasi Anne Tolonen. Sen enempää juoksuja ei SiiPen toimesta enää pelissä nähty. Jaksovoiton vieraille sinetöi Tiina Andreasen.

Toinen jakso alkoi siipeläisiltä lupaavasti, sillä Fera ei saanut sisävuorollaan juuri mitään aikaiseksi, kun taas kotijoukkue rakenteli välittömästi palottoman ajolähdön. Kotiutukset jäivät kuitenkin vai yrityksiksi, joten toiseen vuoropariin lähdettiin nollat taululla. Feran kärki rakensi palottoman ajolähdön ja 1-0 johtojuoksu lähti Enni Kylä-Kausen mailasta. Rauma sai sisäpelinsä pyörimään ja tehtailtua vielä kaksi juoksua. SiiPellä oli useaan otteeseen mahdollisuus kaventaa tilannetta, mutta jälleen kerran kotiutuksissa ei ollut tarpeeksi puhtia. Rauma onnistui vielä kasvattamaan johtoasemaansa kahden juoksun verran eikä SiiPellä ollut siihen enää mitään sanomista. Fera otti puhtaan 2-0 voiton ja vahvisti asemaansa sarjataulukossa.

Kotijoukkueelta palkittiin onnistuneesti kärkeä vaihtanut Hanni-Mari Ruuskanen ja ulkopelissä varmoja otteita esittänyt Noora Mäntylä. Vierailta palkinnot kävivät hakemassa Kaisa-Maija Loutti, joka toi vieraiden kahdeksasta juoksusta puolet sekä SiiPen sisäpeliä korkealla syötöllään sekoittanut Jenna Kammi-Rahnasto.

Siilinjärvi: Anne Tolonen 0/1, Maija Vaittinen 1/0

Rauma: Miia Karppanen 0/2, Kaisa-Maija Loutti 0/4, Marjaana Liljeroos 0/1, Tiina Andreasen 2/0, Oona Suhonen 2/0, Enni Kylä-Kause 2/0, Susanna Kylä-Kause 1/0, Kerttu Höyden 0/1, harhat 1

 


Yhteystiedot
SiiPe pelaa
Seuratuotteet
Näin löydät Mantulle
Näin löydät Saharan kentälle
Näin löydät Ahmon koulun kentälle
Tiedotearkisto
Materiaali- ja vinkkisalkku
Valmentajat ja ohjaajat
Pesislinkit
Palaute
Pesisakatemia
Muu toiminta
Varustepörssi
 
 © 2005 Siilinjärven Pesis SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu