Tiedotearkisto

<< Takaisin
(15.7.2010)
Kirittäret voittoon keskiviikkoiltana
Siilinjärvi oli lähtenyt keskiviikon otteluun uusitulla kokoonpanolla, tarkoituksena herätellä joukkuetta. Kotijoukkue sai kuitenkin huomata, että lyöntijärjestyksellä ei ole väliä, jos mailan varressa ei tule onnistumisia. 2-0 voitosta huolimatta Kirittärien esitys jäi vaisuksi.


SiiPe aloitti ottelun pirteästi ja otti heti ensimmäisessä sisävuorossaan 3-0 johtoaseman. Avausjuoksu syntyi Jonna Alasuutarin lyödessä pallon merkistä väliin, Salla Kilpeläisen juostessa kotiin. Seuraavasta täysosumasta vastasi Titta Liuski ja etenijänä kunnostautui Hanna Väisänen. Vuoron kolmannen juoksun lahjoitti lukkari Kaisa Salmela ja Hanna Luostarinen sai astella kotipesään vapaataipaleen turvin.  Kirittäret näytti tasoittavallaan kuitenkin kylmähermoisuutensa ja takoi itsensä yksittäisillä juoksuilla tappioasemasta tasoihin. Kaksi seuraavaa sisävuoroa oli siilinjärveläisten osalta juoksuttomia. Suurimmat vaikeudet olivat kentällemenossa, eikä aivokuolemiltakaan vältytty. Kirittäret taas jatkoi juoksujen tehtailua tasaiseen tahtiin osittain ulkokentän avustuksella. Viimeiseen vuoropariin lähdettäessä tilanne oli 3-6 vierasjoukkueen hyväksi. Hetkeä myöhemmin taululla oli lukemat 5-6, sillä harhaheiton seurauksena syntyi kaksi juoksu, tuojina Hanni-Mari Ruuskanen ja Jonna Alasuutari. Siilinjärvi sai vielä aikaiseksi yhden takatilanteen, mutta kotiutusyritys kantautui kopiksi. Kirittäret veivät jakson niukasti 5-6.

Toisella jaksolla Siilinjärvi onnistui pitämään Kirittärien kärjen kurissa, sillä kärkietenijä Laura Nuutinen ei päässyt kertaakaan kolmospesälle asti. Vierasjoukkue tehtaili jokaisessa sisävuorossaan vähintään yhden juoksun, kun taas Siilinjärven juoksuhanat aukesivat vasta viimeisessä vuoroparissa, Noora Mäntylän haastaessa ulkokenttää yhden juoksun arvoisesti. Kirittäret voitti jakson lukemin 5-1 ja vei kotiin viemisinään kolme pistettä.

Kotijoukkueesta palkittiin kakkospalkinnolla Jonna Alasuutari ja ykköspalkinnon arvoisesti pelasi Hanni-Mari Ruuskanen. Vieraiden parhaimmistoa olivat keskiviikkoiltana Tiina Tolonen ja Johanna Vikman.

Siilinjärvi: Salla Kilpeläinen 0/2, Hanna Väisänen 0/1, Hanni-Mari Ruuskanen 0/1, Jonna Alasuutari 1/2, Noora Mäntylä 1/0, Titta Liuski 1/0, harhat 2, vapaat 1

Jyväskylä: Laura Nuutinen 0/1, Essi Voutila 1/2, Kaisa Salmela 1/0, Johanna Vikman 2/2, Silja Rehunen 1/1, Tiina Tolonen 3/0, Riitta Holappa 1/1, Jaana Paakkonen 0/1, Tuuli Nissinen 0/3, Sanni Rehunen 2/0


Yhteystiedot
SiiPe pelaa
Seuratuotteet
Näin löydät Mantulle
Näin löydät Saharan kentälle
Näin löydät Ahmon koulun kentälle
Tiedotearkisto
Materiaali- ja vinkkisalkku
Valmentajat ja ohjaajat
Pesislinkit
Palaute
Pesisakatemia
Muu toiminta
Varustepörssi
 
 © 2005 Siilinjärven Pesis SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu