Tiedotearkisto

<< Takaisin
(22.7.2010)
Otteluraportti Lappeenranta-Siilinjärvi
Keskiviikkona Lappeenrannassa nähtiin kaksi täysin erilaista jaksoa. Ensimmäisellä jaksolla Siilinjärven otteet olivat luokattomia. Toiselle jaksolle siilinjärveläiset saivat parannettua ulkopeliään, mutta sisäpeli oli edelleen tukossa. Tärkeät pisteet jäivät saamatta, mutta SiiPe onnistui härnäämään Lappeenrantaa murskaamalla haaveet kolmesta pisteestä.


Ensimmäisen jakson lukemat puhuvat puolestaan; ulkopelissä helpotkin pallot lipuivat käsistä ja sisäpelissä SiiPe onnistui saamaan vain kerran etenijän kolmoselle. Lappeenranta jaksovoittoon selvin lukemin 14-0. Toiselle jaksolle SiiPe paransi ulkopeliään ja piti Lappeenrantaa nollilla aina kolmanteen vuoropariin asti, kunnes oli tuomareiden vuoro näyttää kykynsä. Hanne Parviaisen selvä palo kolmoselle tuomittiinkin ehtimiseksi. Hetkeä myöhemmin Salla Risku kotiutti jo kerran palaneen Parviaisen.  Siilinjärvi sai viimeisessä sisävuorossaan tasoitettua tilanteen 1-1, Maija Vaittisen kotiuttaessa Salla Kilpeläisen. Toinen jakso päättyi tasan 1-1.

Ottelussa palkittiin vierailta kakkospalkinnolla SiiPen ainokaisen juoksun tuonut Salla Kilpeläinen ja ykköspalkinnolla Titta Liuski. Kotijoukkueen palkinnot menivät kunnarin ja viisi tavallista lyöneelle Hanne Parviaiselle ja hyviä otteita sisäpelissä esittäneelle Susanna Puistolle. SiiPen sisäpelissä kakkoskärjessä pelannut Essi Kylli esitti hienoja otteita mailan varressa.

Siilinjärvi: Salla Kilpeläinen 0/1, Maija Vaittinen 1/0

Lappeenranta: Marjukka Urpelainen 1/2, Suvi Seppälä 1/2, Henna Kytösalmi 1/2, Susanna Puisto 1/1, Heidi Forsell 1/1, Heli Komssi 1/1, Hanne Parviainen 1+5/2, Petra Heikkilä 0/2, Salla Risku 1/0, Noora Pehrman 1/1, Linda Taskula 0/1, harhat 1


Yhteystiedot
SiiPe pelaa
Seuratuotteet
Näin löydät Mantulle
Näin löydät Saharan kentälle
Näin löydät Ahmon koulun kentälle
Tiedotearkisto
Materiaali- ja vinkkisalkku
Valmentajat ja ohjaajat
Pesislinkit
Palaute
Pesisakatemia
Muu toiminta
Varustepörssi
 
 © 2005 Siilinjärven Pesis SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu